Kysyimme työpaikan ihmissuhteisiin erikoistuneelta organisaatiokonsultti ja psykoanalyytikko Pertti Simulalta kolme vaikeaa kysymystä mieheyteen liitetyistä rakennehaasteista ja saimme kauniita ajatuksia herättäviä vastauksia.
Mitä mieltä olet maskuliinisuuden ja feminiinisyyden yhteydestä nykypäivän miesmalliin, jota pyrimme kannustamaan monimuotoisemmaksi?
"Kun puhutaan miehestä ja naisesta, puhutaan ennen kaikkea ihmisestä. Uskon, että kaikissa ihmisissä on kaikki inhimillinen rikkaus. Tätä rikkautta ovat esimerkiksi havaintokyky, arviointikyky, muisti, rohkeus, aloitteellisuus, iloisuus, rakkaus, innostuneisuus, uteliaisuus, kiitollisuus, yleinen toiminnallisuus, luovuus ja uuden oppimisen kyky. Rikkauden lisäksi meissä kaikissa on myös kaikenlaisia puutteita, estoja. Kukaan ei ole virheetön. Estot vaikeuttavat inhimillisen rikkauden esiintuloa. Estot, siis estyneisyys on minusta historiallisesti keskeisestu yhteiskunnan aiheuttama ongelma.
Ihmiset elävät aina valtarakennelmissa, olipa kyse kuningaskunnasta, kolonialismista, orjuusdesta, kapitalismista tai mistä vain muusta valtarakenteesta. Valtarakenteet ovat läsnä työpaikalla, koulussa ja aiheuttavat estoja myös kodin piirissä. Valtarakenteet estävät rohkeutta, rikkautta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoisuutta ja solidaarisuutta.
Miehisyydestä ja naisellisuudesta puhuttaessa on mielestäni outoa ajatella, että meidän tulisi seurata jotain tiettyä mallia. Minusta mallin pitäisi olla ‘ihminen’, kaikkine inhimillisine rikkauksineen. Mallien ylläpitämisen sijaan meidän olisi tärkeä auttaa toinen toisiamme – sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, rotuun tai varallisuuteen katsomatta.
Ajattelen, että meidän tulisi aina kohdata toinen ihminen arvostavasti. Ei kritisoiden, ei rangaisten eikä kovuudella, vaan pitkäjänteisellä yhteisellä työllä ja ponnistuksella. Meidän tulisi pohtia, avata tietoisuutta ja harjoitella vapautumista kilpailusta, arvostelusta ja vaatimuksista. Kun vapaudumme, meistä tulee vastuuntuntoisia ja rakkaudellisia ihmisiä – vapaus on vastuuta ja vastuullisuus puolestaan on rakkautta. Vapaus tekisi meistä suvaitsevaisia. Silloin osaisimme havaita inhimillistä puutetta ja estoja sekä itsessämme että toisissa. Hyväksyisimme, että näin on, emmekä moittisi, syyllistäisi tai tuomitsisi."
Miksi miehet ovat (keskimäärin) vähemmän kiinnostuneempia katkaisemaan väkivallan kierrettä kuin naiset, nimen omaan traumatyön kautta?
“Traumatyö on sitä, että käsitellään tunteita, muistoja ja tietoisuutta laajemmassa mielessä. Traumatyössä avataan sitä, mikä on pidetty suljettuna – ja ymmärretään, että se mitä pidetään suljettuna ei katoa tai lakkaa vaikuttamasta. Kaikki se mitä me yritämme piilottaa, on meidän mielessämme jatkuvasti.
Jos puhutaan miehen ja naisen välisestä suhteesta, usein mies on fyysisesti vahvempi kuin nainen. Patriarkaalinen primitiivinen valta pohjautuu keskeisesti fyysiseen voimaan eli pahimmillaan väkivaltaan, jolloin heteronormatiivisessa suhtessa mies pitää väkivalloin lapsia ja vaimoa vallassaan.
Tällaisessa suhteessa mies on ulkoapäin katsottuna ikään kuin parempiosainen, koska hänellä on valta – kun taas nainen, joka on väkivaltaisessa kuviossa heikompi, on päällisin puolin kärsivämpi osapuoli. Naisen asema on tällaisessa ihmissuhteessa suorastaan vaarallinen. Nainen joutuu myös enemmän hiljentämään ja tukahduttamaan itseään. Mies taas voi jossain määrin ilmaista itseään vihassaan hyvin tuhoavalla tavalla. Nainen joutuu piilottamaan kärsimyksensä miehen edessä, mikä on luultavasti vieläkin tuskallisempaa ja traumatisoivampaa, sikäli kun kärsimyksen määrää voi mitenkään mitata.
Brasilialainen kasvatusajattelija Paulo Freire sanoo, että varhaiskasvatuksessa nujerretusta ihmisestä tulee nujertaja. Hänestä tulee itsensä ja myöskin toisten nujertaja, näkyvämmin tai vähemmän näkyvästi. Kun ihminen oppii, että hänet nujerretaan, hän oppii siitä itselleen oman tavan nujertaa itse itseään. Ja lopulta se mitä ihminen tekee itsensä kanssa sisäisesti, sitä hän tuo myös ulkoisessa toiminnassaan esiin muita kohtaan.
Traumatyö on sitä, että hyväksyisi tietoisuutta omassa itsessään. Tällaisissa tapauksissa mihelle tällainen tietoisuuteen suostuminen on usein vaikeampaa, koska mies on usein väkivallan tekijä ja nainen usein miehen väkivallan uhri.”
Mitä sanoisit katkeroituneelle kilpailukeskeisen yhteiskunnan nujertamalle miehelle? Entä vallanhimoiselle miesjohtajalle?
“Tällaisen miehen oirehdinta saattaa näkyä esimerkiksi burnouttina tai runsaana alkoholin tai muiden päihteiden käyttönä. Sanoisin tälle nujerretulle miehelle näin:
Ihminen, sinä saatat tuntea katkeroituneisuutta, pettymystä, kyvyttömyyttä, surua, häpeää, ehkä vihaa, raivoa, syyllisyyttä ja muita tukalia ja kielteisiä tunteita. Sinut on ehkä jo pienestä pitäen opetettu piilottamaan nämä tunteesi. Aivan kuin ne olisivat heikkouden ja häpeän merkkejä. Olet oppinut torjumaan tunteitasi, eli nujertamaan itse itseäsi – koska se on sinulle opetettu.
Nyt, ihminen, yritä tehdä muutos tähän. Yritä tehdä juuri päinvastoin, kuin miten sinut on opetettu. Pysähdy tietoisesti. Käytä siihen aikaa. Tunne tietoisesti mitä tunnet. Jos tunnet ahdistusta, pelkoa, hylätyksi tulemista, huonommuutta, vihaa, häpeää, surua tai toivottomuutta, pysähdy tuntemaan näitä kielteisiä tunteita. Ihminen on vapaa tuntemaan ihan mitä vaan hän tuntee, aivan kuin hän on myös vapaa ajattelemaan mitä hän ajattelee.
Opettele päivittäin harjoitellen tuntemaan tunteitasi. Olisi hyvä, jos voisit myös ilmaista niitä, mutta se ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on, että sinä itse kohtaat tunteesi ja hyväksyt ne. Saat tuntea juuri sitä, mitä tunnet. Kun opit hyväksymään tunteitasi, niin opit hyväksymään vapauden tunnetta, eli vapautta. Silloin olet vapautumassa näistä tuskallisista piilotetuista tunteista. Se on tervettä traumatyötä.
Vallanhimoiselle johtajalle voisin sanoa, että mitä enemmän haluat valtaa, sitä vähemmän sinulla on valtaa. Mitä enemmän haluat kontrollia, vaikka vain itsestäsi, sitä vähemmän sinulla on kontrollia mihinkään. Vallan halu aiheuttaa vain suuremman ja suuremman nälän saada lisää valtaa. Se aiheuttaa siis vallan puutteen. Sama pätee kontrollin haluun.
Rakkaus ei ole vallanhalua. Rakkaus on yksinkertaisesti halua tehdä hyvää. Hyvää voi tehdä myös vasten tahtoaan. Rakkaus on yhtä kuin ”tehdä hyvää”. Ei pelkästään omalta kannalta, vaan kokonaisuuden kannalta. Se on rakkautta. Jos ihminen toimii siinä hengessä, niin silloin ihminen on rakkaudessa, eli silloin hän on oma itsensä. Silloin häntä ei pysty nujertamaan vaan hän on sisimmässään vapaa.”
— Pertti Simula, psykoanalyytikko Pertti Simula on Valmetin tytäryhtiön entinen Brasilian-pomo. Nykyään hän työskentelee köyhimpien brasilialaisten kanssa ja kannustaa ihmisiä kohtamaan vaikeat tunteensa. Simula on julkaissut kirjat Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä (2000), Miten voit? (1996) ja Mötet med dig själv och livet (1993).